Kirjoita muistokirjoitus

Ohjeet muistokirjoituksen laatimiseen

Julkaisu ja sisältö

Muistokirjoituksia eli nekrologeja julkaistaan harkinnan mukaan Victoria Median muistokirjoitukset.victoriamedia.fi-verkkosivulla. Muistokirjoituksia julkaistaan maksutta mutta tekstejä käsitellään ja muokataan journalistisin perustein muun aineiston tavoin.

Kirjoituksissa on olennaista kertoa ihmisestä itsestään rehellisesti. Toivomus olisi myös aiemmat sukunimet mainittavan. Myös keskeinen työ- ja järjestöura sekä harrastukset voidaan kertoa. Victoria Media suosittelee keskittymistä henkilössä olennaiseen, kaikkea ei tarvitse kertoa. Kirjoituksen enimmäispituus on 2800 merkkiä välilyönteineen ja allekirjoittajien määrä saa olla korkeintaan kolme.

Victoria Medialle jätetty muistokirjoitus kuvineen hyväksytään julkaistavaksi ehdolla, että julkaisija saa korvauksetta käyttää sitä uudelleen lehden tai sen yksittäisen osan tai verkkopalvelun uudelleenjulkaisun, yleisölle välittämisen tai muun käytön yhteydessä toteutus- tai jakelutavasta riippumatta sekä luovuttaa oikeutensa edelleen ja muokata aineistoa hyvän tavan mukaisesti.

Lähettäjä siis vastaa siitä, että hänellä on oikeus luovuttaa aineisto julkaistavaksi korvauksetta.

Muistokirjoitus